Hamppusampo Oy käynnisti viime keväänä koeviljelytoimintaa lääkekannabiksen tuotannossa hyödyntäen Finola-lajiketta.
– Siemeniä lähti kotipuutarhureille mutta myös monille ihmisille jotka ovat hakemassa ammattillisia mahdollisuuksia lääkekannabiksen tuotannosta, kertoo viljelyhankkeista vastaava Hannu Hyvönen.
– Olemme saaneet arvokasta tietoa ja kokemuksia ensi kesää varten.
Yhtiön seuraava askel on siirtyä maallikkojen ja harrastajien koeviljelystä järjestäytyneempään toimintaan. Yhtiö on perustamassa useita alueellisia viljelijävetoisia tutkimuskeskuksia joissa opiskellaan ja kehitetään lääkekannabiksen viljelyä ja sadon jatkojalostusmenetelmiä.
– Akateemista väkeä tarvitaan, mutta asiaansa paneutuva ja kymmenien vuosien kokemuksen omaava maallikko voi myös tehdä arvokasta tutkimustyötä, sanoo Hyvönen.
Hankkeita on vireillä Lounais-Suomessa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla.
– Lisäksi etsimme yhteistyökumppania mahdollisimman pohjoisesta, sanoo Hyvönen ja vakuuttaa että oikeilla kasvatusmenelmillä ja lajikejalostustyöllä lääkekannabista voidaan tuottaa kannattavasti myös Inarissa.
Alalla ei virallisia asiantuntijoita juurikaan ole, mutta käytännön asiantuntemusta Suomessa kuitenkin löytyy kymmeniltä tuhansilta suomalaisilta jotka ovat kasvattaneet kannabista omaan käyttöönsä. Joukossa on hyvinkin edistyneitä ammattitason osaajia.
– Ongelma on se, että sellaista pitkän linjan hamppuasiantuntijaa joka ei olisi joutunut viranomaisten kanssa vaikeuksiin, on vaikea löytää. Myös Hyvösellä on ehdonalaistuomio kasvatuksesta.
Asiaa haetaan vielä Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen käsiteltäväksi.
– Kyse on tutkimuksen ja yrittämisen vapaudesta. Viranomaiset ovat merkittävällä tavalla vahingoittaneet yrityksiämme risteyttää Suomen kesässä ulkona menestyviä CBD-lajikkeita.
Hyvönen uskoo että tutkimuskeskukset antavat paitsi toimintaedellytyksiä viljelynkehittäjille, myös oikeudellista suojaa.
Lisätietoja:

Finolan kasvuvoima yllätti kasvihuoneviljelyssä Lounais-Suomessa.
1 kommentti
Jomppis85 & #183;26.6.2019 21:14
Kuulostaa hyvältä, itse liian myöhään havahtuneena mutta mukaan lähettää.